Viihde

Epeli - Elämänpeli
Elämänpeli vie virtuaaliselle matkalle lapsuudesta vanhuuteen. Peli tuo eteesi tilanteita, joita voi ratkoa valitsemalla tarjolla olevista vaihtoehdoista. Valinnat ohjaavat pelihahmon kohtaloa jonkin verran, mutta myös sattuma vaikuttaa siihen. Aivan kuten todellisessakin elämässä.

Epeli käsittelee arkisten päätösten vaikutuksia terveyteen. Pelaaja saa lopuksi arvion valintojensa vaikutuksesta fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen terveyteen sekä yleiseen selviytymiskykyyn.

Terveyteen vaikuttavat perimä, ympäristö ja omat valinnat. Elämänpeli keskittyy siihen, mihin voi vaikuttaa itse. Jokainen ottaa riskejä, mutta myös suojautuu niiltä. Näistä päätöksistä syntyy oma yksilöllinen tapa selviytyä.

Epelin on tuottanut Terveyden edistämisen keskus. Ohjelma on ollut esillä Tiedekeskus Heurekan ihmiskehoa käsittelevässä Minä ja Sinä-näyttelyssä. Ohjelman konseptisuunnittelun ja toteutuksen on tehnyt multimediayhtiö Loop Finland ja sitä on jatkokehittänyt Nodium.

Lisätietoja projektista löydät Epelin projektisivulta.


 

Laitteistovaatimukset

Quicktime 4   Shockwave Player 8

Epeli toimii parhaiten nopeilla yhteyksillä kuten ADSL-yhteydellä. Pelaamiseen tarvitaan lisäksi Shockwave Player, Quicktime ja Shockwave-laajennukseen lisättävä Quicktime Asset. Selaimesssasi pitää olla Javascript-tuki kytkettynä päälle. Minimisuositus laitteistolle on Pentium 233 Mhz/32 Mb RAM tai PowerPC-tason Macintosh-tietokone. Lisätietoja Epelin toimimisesta Intel-pohjaisilla Macintosh-tietokoneilla.

Epeli pikaohjeet
1 Asenna Shockwave Player  
2 Asenna Quicktime  
3 Aloita Epeli  
4 Valitse yhteysnopeus >128  
5 Valitse kieli "Suomeksi"  
6 Valitse hahmosi sukupuoli ja nimi  
7 Reagoi hahmosi kysymyksiin eläytyen kuin olisit itse hänen tilanteessaan  
8 Hahmosi kuoltua saat analyysin hänen terveydestään  
9 Kokeile pelata uudestaan. Jokainen peli on erilainen!  
10 Jos saat virheilmoituksia, tarkista että koneesi ja Internet-yhteytesi ovat riittävän nopeita ja että multimedialaajennukset ovat ajan tasalla. Odota että tiedostot latautuvat loppuun asti.  

       Aloita Epeli     |     Hae Shockwave     |     Hae Quicktime     |     Palaute
 





© Terveyden Edistämisen Keskus & Nodium 1998-2007

Terveyden edistämisen keskus, Karjalankatu 2 C 63, FIN-00520 Helsinki, Finland
tel. +358 9 725 30300, fax +358 9 725 30320, 358 9 725 30319